torstai 5. elokuuta 2010

Kisat

Tiistaina kävin PM-kisoissa ja mukaan saatiin pm-pronssi ja kymmenyksen parempi ennätys

torstai 29. heinäkuuta 2010

Joo edelleen aika väsynyttä mutta huomenna on viimenen työpäivä. Kisoissakin kävin tiistaina mutta aika heikolta tuntu juoksu, mutta kyllä se se siitä lähtee kun pääsee lomille

perjantai 23. heinäkuuta 2010

Väsynyttä touhua

Joo oli työssäoleminen raskaampaa ku kuvittteli, jalat ihan muussia. Pitäny tyytyä vatsoihin ja punnerruksiin ku ei oo jaksanu muuta.

keskiviikko 21. heinäkuuta 2010

Maanantain treeni 19.7.

Pikajuoksuun keskittyneenä otin muutamia telinelähtöjä ja vähän pitkiä vetoja

tiistai 20. heinäkuuta 2010

Vähän taustaa

Joo en muista tarkalleen millasta reeniä on tullu kesän ajan tehtyä, mutta kuitenkin oon keskittynyt pikajuoksuun ja katon mihin se riittää Cupissa. Treenin on lähinnä kuulunnut juoksuja ja punttia. Toukokuussa vähän rikoin selkää joka on hiukan häirinnyt treenamista ja pitäis kai käyä näyttää lääkäriinki sitä.